Joulun odotusta ja uusia tuulia


Ihanaa, kohta on joulu! Täytyy myöntää, että en ole ollut kovin joulumielellä. Lähinnä olen odottanut lomaa ja sitä että saa rentoutua. Huomenna ohjelmassa shoppailukierros, kaikki lahjat paitsi Panun vielä hankkimatta. (Ei siis itse tehtyjä lahjoja tänä jouluna.)

Tänään tyhjensin työpisteeni. Monivuotinen projekti, jossa olen ollut mukana päättyy vuodenvaihteessa. Tuntuu aika kummalliselta. Tippa silmässä lähdin töistä, vaikka ensi viikolla menen vielä toimittamaan kirjan painoon. Toisaalta on mukava ja jännittävä aloittaa freelancerina, toisaalta haikeus ja suru kun vanha työ ja erityisesti ne työkaverit jää. Onneksi monen kanssa olen muuta kauttakin tekemisissä.

Mutta seuraavaksi ohjelmassa joulun viettoa. Me aiomme viettää joulua ensin Panun perheen, sitten meidän perheen kanssa. Aion ottaa niin rennosti kuin vain voi, syödä paljon suklaata ja lanttulaatikkoa ja käydä välillä koirien kanssa pellon laitaa kävelemässä. Millaisia joulusuunnitelmia teillä on?

Ja sitten haluan vielä toivottaa oikein ihanaa ja taianomaista joulua kaikille teille, ihanat lukijani! Kiitos että olette siellä ja kiitos että saan myös käydä teidän blogeissanne kurkkimassa!

* * * * * * * * *

I want to wish all of you a happy and magical christmas! Hope you get to relax and eat lots of chocolate (as I’m planning to do).

Share the love:
Share on FacebookPin on PinterestTweet about this on Twittershare on TumblrGoogle+Email to someone

25 Comments

Add yours
  1. 2
    Mirja

    Ihania kuvia, saivat hyvälle tuulelle. (Herkuista se meidänkin koira aina haaveilee…) Oikein hyvää joulua ja onnea uuteen alkuun.

  2. 4
    Tiia

    Rauhallista joulua! Hugokin toivottaa Murulle ja Mansikille, ja sanoo Mansikille, että täytyy olla kauniisti (paraskin puhuja, oikeen kunnon pitkäkyntinen sukkavaras…). :)

  3. 6
    Jaana

    Tosi kivat joulukuvat koirista, ja hienolta näyttää tuo projektisikin alla! (En itse ole varsinaisesti graafisella alalla, mutta toiminut jokapaikanhöylänä mainostoimistossa muutamaan otteeseen, ja todella ihailen ihmisiä, joilla on ko. taito hallussaan! :)

    Mukavaa ja rauhallista joulunaikaa!

  4. 8
    Parolan asema

    Rennosti meilläkin meiningissä, niin paljon pelaamista, elokuvia, lököpötkö-oloa ja hymyä kuin vain voi päiviin mahtua ;) Todella nautinnollista joulu-loma-aikaa sinullekin!

  5. 13
    Neiti Nimetön

    Enkuissa joulua vietetään vasta 25. päivä. Huominen vielä töissä ja kiireessä. Sitten rauhoitutaan poikaystävän perheen ja myöhemmin kavereitten kanssa.

    Itsekin jätin tänä vuonna käsintehdyt lahjat tekemättä. Tuntuu helpottavalta.

    Toivottelen tunnelmallista ja rauhallista joulua!

  6. 14
    Jutta

    Isot kiitokset kaikille kommenteista ja hauskaa joulunaikaa!

    Mirja, on koiruudet sellaisia herkkusuita :)

    Tiia, Hugolle myös jouluntoivotukset Murulta ja Mansikilta! Voi voi Hugoa, tuokohan pukki lahjoja, kun sukkavarkaissa käyty :D

    Kiitos Jaana, mukavaa joulua sinullekin!

    Parolan asema, oikein hyvältä kuulostaa, juuri sopivalta joulumeiningiltä :)

    Neiti Nimetön, minulla oli joitain suunnitelmia itse tehdyistä lahjoista, mutta ei ehtinyt. Ehkä sitten ensi jouluna… Mukavaa ja rauhallista joulua sinne Englantiinkin! :)

  7. 16
    Inka

    Oikein ihanaa ja rentouttavaa joulua teille! Ja kiitos itsellesi, blogiasi on aina nautinto seurata :)

  8. 18
    Laura

    Oikein hyvää joulua teille molemmille!

    Ja onnea uusiin haasteisiin!

    Meillä on rauhallinen joulu myös. Olen edelleen toipilaana. Tarkoitukseni oli vähintäänkin hössöttää joulusta tänä vuonna, mutta toisin kävi, kun kunto petti. Mutta hyvä näinkin.

  9. 19
    Miia

    Ihania koirakuvia. Tulin toivottamaan oikein hyvää joulua. Minulla suunnitelmissa herkuttelua, rentoa yhdessäoloa perheen ja läheisten kanssa ja ulkoilua toivottavasti mukavassa säässä. Niistä on hyvä joulu tänä vuonna tehty. :)

  10. 23
    Minttu

    Ihanaa joulua myös sulle!

    Meillä joulu on sujunut yhdessäolon, suklaan ja leffojen merkeissä. Nyt ajateltiin, että pitänee piipahtaa kaupungillakin ja lähdetään syömään ulos jotain muuta kuin jouluruokaa :)

  11. 24
    Anonymous

    Pakkaset on pitäneet huolen, ettei jouluna ehtinyt liikoja liikkumaan. Mutta jouluun kuuluu herkuttelu. Onnea uuden vuoden haasteisiin!
    t.Ulla

+ Leave a Comment