Juhannuksen kukkia ja lomasuunnitelmia

Juhannuksen kukkia ja lomasuunnitelmia


Meidän piha on yleensä juhannuksena parhaimmillaan ja niin tänäkin vuonna, ehkä enemmän kuin koskaan. Unikot ja juhannusruusu tuntuivat tähtäävän huippunsa juurikin juhannusaattoon. Nyt juhannuspäivänä sitten sataakin kaatamalla. As usual. Mutta onneksi ehdin kameran kanssa paikalle ennen lakoa.

Looking

White roses

Mr Flamingo surrounded by flowers

Roses are white

Our garden is a bit on the wild side

Poppy and midnight sun

Kaksi yllä olevaa kuvaa on otettu puolen yön aikaan, oli aivan täydellisen lämmin ja lempeä juhannussää. Oli ihanaa rentoutua hetki perheen kanssa. Ensi viikolla täytyy käydä vielä yksi päivä töissä, mutta sitten: LOMA! Meidän perheessä se toki tarkoittaa työleiriä maalaamassa, hiomassa ja maalaamassa lisää, mutta odotan sitä innolla. Se on niin rentouttavaa ja meditatiivista puuhaa. Unohdetaan tällä kertaa kaikki siihen liittyvä stressi, sillä nyt aion olla lomafiiliksissä.

Panu tuolla itse asiassa paraikaa teippailee olohuoneen listoja ja johtoja. Jos rautakaupat on auki huomenna, haemme maalia ja alamme maalata seiniä. Jee!

Miten teillä, onko lomaa ja lomasuunnitelmia?

Mr Flamingo checking out the aquilegias

Pink and lilac aquilegias

Share the love:
Share on FacebookPin on PinterestTweet about this on Twittershare on TumblrGoogle+Email to someone

5 Comments

Add yours
    • 2
      Jutta

      No siinä varmasti riittääkin tekemistä! Jään mielenkiinnolla odottamaan kuvia uudesta kodista :) Tsemppiä muuttoon!

  1. 3
    Pieta

    Aion vain olla ja tehdä puutarhahommia. Oikeesti tuo vieraseteinen (romuvarasto) pitäisi rapsia valmiiksi ja maalata mutta teen sen ehkä sateisena päivänä, jos isommat vahtivat lapsia. Saapa nähdä. Rapsin sitä ensimmäisen kerran odottaessa esikoista viisi vuotta sitten… :D

    • 4
      Jutta

      Eikö se niin mene, että kun hitaasti ja huolella tekee, niin hyvää tulee :D

      Meilläkin on huolella väännetty omenapuun istuttamisesta 7 vuotta (mies ei jostain syystä halunnut), vaan tänään se tehtiin!

Leave a Reply to Pieta Cancel reply