3 x jouluvalot

3 x jouluvalot


En ole mielestäni mikään kauhea jouluintoilija mutta jouluvalot, eli siis kausivalot, ripustin jo marraskuun alussa. Marraskuussa alkaa olla jo niin pimeää, että valot tuo ainakin itselle hyvää mieltä ja… noh, valon pilkahduksia. Joulutähdet on sitten asia erikseen, niiden aika on vasta lähempänä joulua. Eli aika lailla pian laitan nekin ikkunoihin.

Tykkään vaihdella jouluvaloja vuodesta toiseen, vaikka muuten en kauheasti joulusisusta. Meille ei tule esim. jouluverhoja. Tänä vuonna hommasin jopa kolmet jouluvalot. Ja bonarina vielä postauksen lopussa vanhat, jotka itse asiassa ovat paikallaan olleet läpi vuoden.

Shelfie with fairy lights in a glass dome

Shelfie with fairy lights in a glass dome

Tykkään kovasti näistä hopealankatyyppisistä kevyistä valoista. Niitä on myös kultalangalla ja vähän eri näköisiä. Nämä Konstsmiden paristokäyttöiset ostin Bauhausista, ajattelin että ne ovat kivat olohuoneen hyllyyn lasikuvun alle, kun niistä ei lähde isoja johtoja. Valoissa on 6 tunnin ajastus, mikä tuntui myös kätevältä. MUTTA ne ovatkin ihan mahdottomat patterinsyöpöt. Muutamassa päivässä kuluu patterit loppuun. Arvelin ensin, että se johtuu ajastimesta, mutta vaikka ajastimen laittoi pois päältä, patterit kuluvat yhtä nopsaan. Eli en välttämättä näitä suosittele. Ehkä jos on ladattavia akkupattereita, eikä ärsyynny jatkuvasta vaihtelemisesta niin sitten.

Beautiful fairy lights from Granit

Beautiful fairy lights from Granit

Granitista löysin nämä kauniit valot, en ole ennen tämmöisiä nähnytkään. Nämäkin ovat hopealankatyyppiset, mutta uudella twistillä. Vaikka muuten meillä on samat sisustukset vuodesta toiseen (välillä tuntuu, että vähän jämähtäneestikin) ja suosin kierrättämistä ja uusiokäyttöä, niin jouluvalot on heikkouteni. Innostun aina uusista, erilaisista jutuista.

Verkkokaupassa tällaisia valoja ei näyttänyt enää olevan, mutta ehkä liikkeistä vielä saa. Ainakin Oulun liikkeessä oli vielä tällä viikolla.

Fairy lights in a vintage glass jar

Fairy lights in a vintage glass jar

Sitten vielä ihan perinteiset jouluvalot lasipurkissa. Aina lämmittää. Laitoin keskelle lasisen Klaus Haapaniemen Iittalalle suunnitteleman Tanssi-joulupallon, jonka sain lahjaksi toissa vuonna. Ei painu valosarja littaan ja onhan tuo kiva muutenkin.

Ja sitten vielä bonuksena pohjalla meidän kuistin valot. Nämäkin on Bauhausista, enkä itse ehkä (yllättäen) olisi tällaiseen väri-ilotteluun lähtenyt. Mutta pojat halusi. Kai se pitää välillä muillekin antaa sananvalta sisustusasioissa, varsinkin jos eivät ole kovin väärässä. Itse asiassa tykästyin minäkin niihin lopulta, niin paljon, etten jaksanut edes kesäksi ottaa pois. Töpselin tietenkin vedin seinästä joskus keväällä. Ihan hyvin ovat pärjänneet vuoden ympäri meidän kylmällä kuistilla.

Colorful lights on the porch

Colorful lights on the porch

Colorful lights on the porch

Mihin aikaan teillä laitetaan jouluvalot? Ja pitääkö niissä olla vaihtelua vuodesta toiseen vai arvostatteko perinteitä ja jatkuvaa tyyliä?

Share the love:
Share on FacebookPin on PinterestTweet about this on Twittershare on TumblrGoogle+Email to someone

+ There are no comments

Add yours